Askel eteenpäin

Se askel merkitsee minulle mahdollisuutta, mutta myös valtavasti mietittävää ja harmia. Nimittäin nyt olemme talon kanssa siinä vaiheessa, että alkaa tapahtua. 

Menetin helmikuussa ostajan ja mahdollisuuden aloittaa elämä jossakin muualla, josta en tietenkään silloin enkä vielä nytkään tiedä mitään.  Talon kuntotarkastus toi esiin ongelman. Tarkastajat ja taloasasiantuntijat puhuvat eri aikakausien riskirakenteista.  Nyt on kysymys 1970-luvun riskirakenteesta. Talon huoneiden väliseinissä on alaohjauspuut ja niissä kiinni seiniä koossa pitävät puiset pilarit tai pylväät.  Alapohjan betonirakenteiden välissä ollut vesiputki oli mennyt rikki ja vesi valunut ympäri alempaa betonialustaa ja tietenkin myös pitkin noita huoneiden väliseinien alaohjauspuita.

Kuntotarkastuksessa viime helmikuussa kävi ilmi, että 2014 tehty valtava korjausprojekti oli jättänyt alaohjauspuuhun liikaa kosteutta. Hometta talossa ei ole.  Kun marraskuussa lopulta vakuutusyhtiölle tekemääni valitukseen vihdoin vastattiin ja suostuttiin tekemään lisätutkimuksia, niin asia sai vahvistuksen. Syystä tai toisesta aiemmassa remontissa oli jotakin unohdettu ja jätetty tekemättä. Nyt siihen tehdään korjaus. Olen tätä odottanut, jotta pääsen eteenpäin. Mutta silti kaikki tulee aivan liian suurena ja ikävänä eteeni. Se vaatii sulattelua. Siksi kirjoitan pitkästä aikaa tänne, vain tätä taloa varten perustamaani blogiin. Kirjoittelen usein Unikkopellossa-blogiini ja sieltä voi lukea myös tästä aiheesta. Aikani ja jaksamiseni eivät ole riittäneet tänne kirjoittamiseen.

Koko vuoden olen miettinyt, mitenköhän tämä tulee jatkumaan.  Tällä viikolla asia on vihdoin selvitetty kokonaisuudessaan minulle. Joudun jättämään talon jälleen kuukausiksi.  On itse asiassa hiukan huvittavaa huomata, että vain harvat ihmiset tai tuskin kukaan ymmärtää, kuinka isoista jutuista on kysymys. Niinhän kävi jo sen vedenpaisumuksen yhteydessä. Kysymys ei ole todellakaan jostakin astiapesukoneen vuotamisesta ja sen seurauksista tai keittiön pintaremontista. 

Joku muu alkaa nyt rapsuttaa taloa. Toivon vain, että se tehdään ystävällisesti ja kunnioittavasti.  Omista päätöksistäni johtuen, en pysty nyt olemaan lähistöllä ja seuraamaan tilannetta lähes päivittäin. Suotakoon se minulle anteeksi. Minun on vain luotettava tekijään.

Osa tavaroistani jää taloon muistuttamaan minusta, osa lähtee jonnekin varastoon. Kaksi vanhusta eroaa toisistaan. Kokeilemme, josko ihan oikeasti voimme elää erillään. Vanhuksilla tarkoitan taloa ja minua. Oikeasti tässä eroan myös ystävästäni, johon tutustuin edellisen muuton yhteydessä. Molempien erojen toivon johtavan jatkossa siihen, että kohtaamme jälleen myöhemmin.

Eroan myös tavaroistani, kirjoistani ja mapeistani. Otan vain välttämättömimmän mukaani. On mielenkiintoista myös koetella itseään. 

Viereisen talon isäntä kuoli viime kesänä ja emäntä on hoidossa muualla. Perhe tyhjensi talon ja nyt se ennen joulua ehti myyntiin.  Huomasin ilmoituksen viime viikonloppuna lehdessä. Näytölle näytti ajavan ainakin yksi auto. Ilmoitus on hävinnyt netistä.  En kyllä ihmettele sitä, että joku haluaisi tälle alueelle asumaan. 

Tämä on maailman rauhallisin ja vehrein paikka lähellä kaikkia palveluja, kouluja ja muita yhteyksiä.  Jos talo meni ilmoitettuun hintaan kaupaksi, niin neliöhinta oli noin 2.580 e. Talon asumispinta-ala on lähes 50 m² pienempi kuin tämän talon. Tämän talon tonttikin on melkein puolet suurempi. Jos pyysimme aiemmin talosta 298.000 e, se oli halpa hinta verrattuna tuohon taloon.  

Anteeksi vain talo, mutta minun on nyt otettava tämä asia taas esille.  Aion nimittäin jatkossa myydä sinua yksin ilman kiinteistövälittäjiä. Sillä tavalla löydän ehkä parhaiten oikeat uudet asukkaat viihtymään täällä. Mutta ensin tämä remontti, joka ravistaa koko taloa, kun koko seinä avataan, puretaan alaohjauspuut ja korjataan. Remontti koskettaa isompaa osaa talosta kuin edes osasin ajatella, jos ylipäänsä osasin mitään ajatella. 

Talon lisäksi se koskettaa montaa ihmistä enemmän kuin edes osaamme ajatella. Me täällä Suomessa elämme niin kovin helppoa elämää, että pieni ravistelu auttaa kohdistamaan näkökulmaa piiloon jääneisiin asioihin. Olen itse onneksi nyt paremmassa kunnossa kuin aiemmin tänä vuonna ja jaksan hypätä pimeään ja kokeilla elämää muulla tavalla.  Näen taloa harvoin, mutta myös monia minulle rakkaita ihmisiä harvemmin. 

Tämä kirpaisee lujaa ja vaatii rohkeutta. Meiltä kaikilta.

Rapsutan taloa

Talo pitää siitä, kun sitä rapsutetaan ja pestään. Kun vain jaksaisin enemmän, rapsuttaisin sitä joka päivä. Talo odottaa myös maalaamista. Se saa jäädä nyt vielä tulevaisuuteen. Kaikki isommat remontit ja huollot maksavat rahaa eikä sitä minulla nyt juuri ole. 

Kun tänä aamuna pesin kaksi isoa ikkunaa, tosin vain ulkopuolelta, melkein tunsin talon myhäilevän. Rapsutin ja pesin terassin raput niin puhtaaksi kuin sain. Aloitin kiveyksen siivouksen. Talo melkein kutsui, että menisin katolle putsaamaan rännit. Jätin sen myöhempään ajan kohtaan, syksymmälle. Rännit ovat täynnä männynneulasia. Osa männyistä odottaa karsimista. Tosin ne ovat niin korkeita, että pystyn vain leikkelemään alimpia oksia. 

Käytin aamulla hetken taloon, koska heräsin miettimään, mitä voisin tehdä. Minusta on tullut vähän arka ja kohtaloani häpeilevä. Jos suunnittelen jotakin, vaadin itseltäni täydellistä suoritusta.  Joku päivä myöhemmin tällä viikolla otan paperit taas esiin ja alan tehdä laskelmia. Yritän aina sanoa itselleni, että minä päätän asioista eikä kukaan muu puolestani. Välillä on nimittäin tuntunut siltä, että muut tekevät minua koskevia isoja päätöksiä. Pankki. Mietin pankin vaihdosta, mutta en tiedä kelpaanko toiselle pankille. Ainakin minun on valmisteltava asia hyvin.

On ollut aikoja, kun olen kokonaan luovuttanut, nostanut kädet pystyyn ja sanonut, antaa mennä vaan. Mutta aina on alkanut tapahtua jotakin yllättävää ja olen saanut lisäaikaa. Nyt en tahdo enää kestää tätä lisäaikaakaan. Siskoni sanoi, että kai se elämä on aina tällaista. En usko. Se voi olla toisenlaista. 

Mutta ehkä myöhemmin tajuan, että tarvitsin tämän ajan, rikkonaisen ja vaikean, jotta osaisin jatkossa kirjoittaa. Mikä materiaali minulla onkaan hallussani! Talon ansiota sekin! Kaikki nämä vaikeat vuodet, jotka ovat myös sisältäneet paljon iloa, ovat tuoneet meidät tähän hetkeen. Kaikki haaveet matkoista muualle maailmaan saivat jäädä kaikkien näiden ongelmien takia.  Niiden sijaan olen löytänyt muuta, lähempää. Lähellähän on kaikki. Niin talokin sanoo minulle.

Mitä kaikkea se järjesti menneinä vuosina lähtiessäni hetkeksi pois. Vesimittari jäätyi. Puu alkoi kaatua pihalla myrskyn sitä repiessä. Ja sitten kaiken huippu, kun vesiputkeen tuli pieni reikä, josta vesi alkoi tihkua betonien väliin. Nyt pysyttelen täällä ja tuherran siivoten milloin mitäkin. Olisi kiva voida asettua paikalleen, olla yksin talon omistaja ilman jatkuvaa pelkoa huomisesta. Vuosi sitten haaveilin vielä ajasta jossakin muualla, mutta se häämöttää nyt entistä kauempana.

Pienet suuret harmitukset

Taloon liittyy paljon mukavia asioita, mutta myös kestämättömän paljon ikäviä asioita. Ne ikävät asiat tuntuvat ottavan vallan tietyissä tilanteissa ja vievät minut maan rakoon. En koskaan totu niihin ja jatkuessaan ne ovat äärimmäisen raastavia.  Olen tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa, etten tahdo kestää mitään ylimääräistä. Lyhytsanainen sähköposti kesken päivän saa vatsani sekaisin. Onko talo jo myyty, kuka välittäjä? Hetkeen en näe valoa edessäpäin.

Olen viettänyt tällaisia vaikeita hetkiä jo siitä lähtien, kun jäin tänne asumaan toisen omistajan poistuessa.  Pientä kiusaamista on ollut vuosikausia, jopa uhkauksia.  Olen saanut kaikenlaisia sähköposteja. Olen kaikkeen syyllinen. Kaiken lisäksi joudun aika ajoin neuvottelemaan pankin kanssa tulevaisuudesta, lainasta, sen jatkamisesta. Yllättävät tilanteet kuten se suuri vedenpaisumus ovat asia erikseen. Siitä kerron toisella kertaa. Nyt aiheenani ovat ne pienet harmitukset, jotka tuntuvat välillä katkaisevan kamelin selän.

Kaikki olisi voinut mennä toisinkin, mutta ei vain mennyt.  7 vuotta sitten olin vielä saman verran nuorempi ja terve. Olin juuri jäänyt eläkkeelle ja näin edessäni tulevaisuuden.  Tarjouduin ostamaan toisen omistajan osuuden talosta. Siinä vaiheessa minulle vielä luvattiin lainakin. Se tilanne meni sitten ohi.  Toinen osapuoli aloitti oikeudenkäynnin, jossa oli kysymys talosta ja rahasta.

Oikeudenkäynti kulki käräjäoikeudesta hovioikeuteen, maksoi paljon ja kumpikaan ei voittanut. Sitä ei olisi pitänyt olla ollenkaan vaan asioista olisi pitänyt pystyä sopimaan.

Talo on ollut välillä myynnissä, mutta kummallakin kerralla se on loppujen lopuksi alkanut rettelöidä. Ensin vesivahinko ja sitten sen seuraukset. Talo pitää minua siis  tiukasti otteessaan eikä lopusta ole tietoa.

Nykyään lamaannun niistä sähköposteista. En vastaa heti, koska olen tämänkin vuoden aikana monta kertaa selostanut tilanteen pilkun tarkasti.  Se, mitä tapahtuu seuraavaksi,  on vakuutusyhtiön toimenpiteiden ja suunnitelmien takana.  Sen suhteen olen tehnyt parhaani ja voin vain odottaa. Nyt olen taas kirjoittanut sinne viestin ja kertonut, että odotan vastausta, toimenpiteitä.  Sainkin nopeasti vastauksen, ettei minua ole unohdettu, mutta kuten sanottu, taas ollaan juututtu jonnekin. Rattaat kääntyvät hitaasti. Ne kyllä kääntyvät, mutta se ei ole minun vallassani eikä tuon kiusaajan eikä pankin vallassa. Minusta tuntuu, että kaikilla ei ole todellisuuden tajua eikä kykyä asettua toisen asemaan ja katsoa asiaa hänen näkökulmastaan.

Pienet ja ne suuretkin harmitukset sairastuttivat minut. Epämääräinen ruumiillinen oireilu alkoi jo varhain ja johti lopulta nivelreuma-diagnoosiin.  Oireet tuntuvat pahenevan aina, kun minua kiusataan.

Kun kuljen päivisin hoitamattomalla pihalla, jossa olen viime vuodet jaksanut tehdä vain pientä ylläpitoa, tunnen talon katseen seuraavan minua.  Otan valokuvia kukista, puista, kaikesta, talostakin. Se on minulle pakoa harmituksista ja tuottaa iloa, vaikka olen pahoillani siitä, etten jaksa tehdä paljon. Tiedän silti, että kunhan taas toivun, pystyn paljoon. Niin huonoon kuntoon talon piha ei ole sentään mennyt, ettei sitä saataisi kuntoon.  Täällä voit käydä katsomassa kuvia pihasta kautta vuosien (klikkaa sanaa täällä). 

Joskus ajattelen, että minun ehkä sittenkin pitäisi aloittaa kirjoittaa ne kaikki harmitukset julki. On ehkä turha olla salaperäinen ja vähäsanainen ja tuntea lojaalisuutta sellaista ihmistä kohtaan, joka ei ole tuntenut sitä minua kohtaan koskaan. Ehkä talo suojelee ja pitää minua otteessaan vain siksi, koska olen niin kiltti.

Onneksi minulla on myös paljon iloa tuottavia asioita elämässäni, jotka saavat minut aina hetkeksi unohtamaan ikävän ihmisen aiheuttaman harmin. Hänelle on aivan turha selittää, kuten olen selittänyt monen monta kertaa vastauksina joihinkin sähköposteihin, että en ole voinut näille tilanteille mitään.

Elämä on täynnä mystiikkaa, asioita, joita ei voi selittää järjellä. Vaikka kuinka käännän asioita ympäri ja edestakaisin, en ymmärrä, miksi näin on käynyt ilman omaa myötävaikuttamistani. Tässä seison enkä muuta voi.