Taloon
liittyy paljon mukavia asioita, mutta myös kestämättömän paljon ikäviä asioita.
Ne ikävät asiat tuntuvat ottavan vallan tietyissä tilanteissa ja vievät minut
maan rakoon. En koskaan totu niihin ja jatkuessaan ne ovat äärimmäisen
raastavia. Olen tällä hetkellä
sellaisessa tilanteessa, etten tahdo kestää mitään ylimääräistä. Lyhytsanainen
sähköposti kesken päivän saa vatsani sekaisin. Onko talo jo myyty, kuka
välittäjä? Hetkeen en näe valoa edessäpäin.
Olen
viettänyt tällaisia vaikeita hetkiä jo siitä lähtien, kun jäin tänne asumaan
toisen omistajan poistuessa. Pientä
kiusaamista on ollut vuosikausia, jopa uhkauksia. Olen saanut kaikenlaisia sähköposteja. Olen kaikkeen
syyllinen. Kaiken lisäksi joudun aika ajoin neuvottelemaan pankin kanssa
tulevaisuudesta, lainasta, sen jatkamisesta. Yllättävät tilanteet kuten se
suuri vedenpaisumus ovat asia erikseen. Siitä kerron toisella kertaa. Nyt
aiheenani ovat ne pienet harmitukset, jotka tuntuvat välillä katkaisevan
kamelin selän.
Kaikki
olisi voinut mennä toisinkin, mutta ei vain mennyt. 7 vuotta sitten olin vielä saman verran
nuorempi ja terve. Olin juuri jäänyt eläkkeelle ja näin edessäni
tulevaisuuden. Tarjouduin ostamaan
toisen omistajan osuuden talosta. Siinä vaiheessa minulle vielä luvattiin
lainakin. Se tilanne meni sitten ohi. Toinen osapuoli aloitti oikeudenkäynnin, jossa
oli kysymys talosta ja rahasta.
Oikeudenkäynti kulki käräjäoikeudesta
hovioikeuteen, maksoi paljon ja kumpikaan ei voittanut. Sitä ei olisi pitänyt
olla ollenkaan vaan asioista olisi pitänyt pystyä sopimaan.
Talo
on ollut välillä myynnissä, mutta kummallakin kerralla se on loppujen lopuksi alkanut
rettelöidä. Ensin vesivahinko ja sitten sen seuraukset. Talo pitää minua siis tiukasti otteessaan eikä lopusta ole tietoa.
Nykyään
lamaannun niistä sähköposteista. En vastaa heti, koska olen tämänkin vuoden
aikana monta kertaa selostanut tilanteen pilkun tarkasti. Se, mitä tapahtuu seuraavaksi, on vakuutusyhtiön toimenpiteiden ja
suunnitelmien takana. Sen suhteen olen
tehnyt parhaani ja voin vain odottaa. Nyt olen taas kirjoittanut sinne viestin
ja kertonut, että odotan vastausta, toimenpiteitä. Sainkin nopeasti vastauksen, ettei minua ole
unohdettu, mutta kuten sanottu, taas ollaan juututtu jonnekin. Rattaat
kääntyvät hitaasti. Ne kyllä kääntyvät, mutta se ei ole minun vallassani eikä
tuon kiusaajan eikä pankin vallassa. Minusta tuntuu, että kaikilla ei ole todellisuuden tajua eikä kykyä asettua toisen asemaan ja katsoa asiaa hänen näkökulmastaan.
Pienet
ja ne suuretkin harmitukset sairastuttivat minut. Epämääräinen ruumiillinen
oireilu alkoi jo varhain ja johti lopulta nivelreuma-diagnoosiin. Oireet tuntuvat pahenevan aina, kun minua
kiusataan.
Kun
kuljen päivisin hoitamattomalla pihalla, jossa olen viime vuodet jaksanut tehdä
vain pientä ylläpitoa, tunnen talon katseen seuraavan minua. Otan valokuvia kukista, puista, kaikesta,
talostakin. Se on minulle pakoa harmituksista ja tuottaa iloa, vaikka olen
pahoillani siitä, etten jaksa tehdä paljon. Tiedän silti, että kunhan taas
toivun, pystyn paljoon. Niin huonoon kuntoon talon piha ei ole sentään mennyt,
ettei sitä saataisi kuntoon. Täällä voit käydä katsomassa kuvia pihasta
kautta vuosien (klikkaa sanaa täällä).
Joskus
ajattelen, että minun ehkä sittenkin pitäisi aloittaa kirjoittaa ne kaikki
harmitukset julki. On ehkä turha olla salaperäinen ja vähäsanainen ja tuntea
lojaalisuutta sellaista ihmistä kohtaan, joka ei ole tuntenut sitä minua
kohtaan koskaan. Ehkä talo suojelee ja pitää minua otteessaan vain siksi, koska
olen niin kiltti.
Onneksi
minulla on myös paljon iloa tuottavia asioita elämässäni, jotka saavat minut
aina hetkeksi unohtamaan ikävän ihmisen aiheuttaman harmin. Hänelle on aivan
turha selittää, kuten olen selittänyt monen monta kertaa vastauksina joihinkin
sähköposteihin, että en ole voinut näille tilanteille mitään.
Elämä
on täynnä mystiikkaa, asioita, joita ei voi selittää järjellä. Vaikka kuinka käännän asioita ympäri ja edestakaisin, en ymmärrä, miksi näin on käynyt ilman omaa myötävaikuttamistani. Tässä seison enkä muuta voi.
